Sohvapöytä ennen ja jälkeen

Sohvapöydän uusi ilme! | Tee se itse

Vanhempani antoivat minulle heidän vanhan puisen sohvapöytänsä, jonka sain tuunata mieleiseksi. 🔨 Meillä on kotona tummanruskeita kalusteita, joten päätimme poikaystäväni kanssa vahata kellastuneen sohvapöydän muskotin värisellä Liberon Bloom puuvahalla, jota olimme aiemmin käyttäneen kaapiston vahaamiseen.

Lisäsimme sohvapöydän tasojen reunoille lehtikultaa, jotta saimme hiukan glamourin tuntua. Urakka oli aikamoinen ja työvaiheita olikin monia. Alla pääset tutustumaan lisää projektiin. 🛠️💪

Vaihe 1: Pöydän purkaminen

Ensimmäisenä tietenkin pöytä purettiin osiin, jotta pintojen työstäminen onnistui vaivatta. Kaikki ruuvit ja osat täytyy muistaa laittaa heti talteen, jottei harmita kasausvaiheessa, kun jokin tärkeä ruuvi puuttuu!

Vaihe 2: Vanhan lakkakerroksen poisto

Koska päätimme vahata sohvapöydän, vanha lakkakerros piti saada kokonaan pois, jotta uusi vahapinta tarttuisi varmasti pintaan. Käytimme lakan poistamiseen Stripperiä – maalin- ja lakanpoistoainetta. Sohvapöydän lakkakerros oli jo aika kellastunutta. Vanha lakka oli hyvin tiukassa kiinni, joten meillä oli kova työ saada se irti puun pinnasta. Stripperiä laitetaan kalusteen pinnalle ja annetaan vaikuttaa noin 30 minuuttia, jonka jälkeen se kaavitaan pois, jolloin samalla lakkakerros lähtee irti. Lakka ei kuitenkaan ihan helposti lähtenyt ja jouduimme muutaman otteeseen tämän prosessin tekemään, huh! 💦 Lopuksi putsasimme pinnat kostealla liinalla, jotta Stripperiä ei jäänyt pinnoille.

Lakan poistaminen sohvapöydästä
Lakan poistaminen sohvapöydästä

Vaihe 3: Pöydän hionta

Seuraavaksi hioimme pöydän hienolla hiekkapaperilla (180), jotta saimme kauniin tasaisen pinnan. Hionnan jälkeen pyyhimme pölyt pois, jotta vaha tarttui tasaisesti pintaan.

Puisen pöydän hionta

Vaihe 4: Vahaus

Vahasimme pöydän muskotin värisellä Liberon Bloom puuvahalla. Levitin vahaa siveltimellä pitkillä vedoilla, jotta pinnasta tuli siistiä ja yhtenäistä jälkeä Jouduin vahaamaan pinnan 4-5 kertaa, jotta sain värin tasaiseksi. Aina kun vahakerros oli kuivunut, hioin hienolla hiekkapaperilla pinnan tasaiseksi ja pyyhin pölyt ennen seuraavaa vahakerrosta. Viimeisen vahakerroksen jälkeen en enää pintaa hionut.

Vaihe 5: Kultareunat lehtikullalla

Halusin pöytään jotain pientä ihanaa yksityiskohtaa katseen kiinnittämiseen, joten lisäsin pöytätason ja välitason reunoihin lehtikultaa. Teippasin ensin reunat huolellisesti ja sitten levitin liimaa, joka oli tarkoitettu lehtikultaa varten. Liiman piti antaa kuivua noin 10 minuuttia, ennen kuin asettelin lehtikullan palat paikalleen.

Lehtikulta on hyvin kevyttä, joten ei kannata kauheasti puhallella, tai palat ovat ympäri huonetta! Tasoitin lehtikullan reunan pintaan siveltimen avulla ja samalla ylimääräinen lehtikulta poistetaan pyyhkimällä siveltimellä.

Kun liima oli kuivunut, lisäsin lakkakerroksen lehtikullan päälle, jotta se varmasti pysyy pinnassa.

Lehtikultareunasta tuli hyvin kirkas, joten olimme sitä mieltä, että siitä tuli hiukan liian kirkas meidän sisustukseen. Poikaystäväni sai idean, että levittäisin hiukan ruskeaa kalustevahaa lehtikullan päälle, jolloin sain antiikkisen pinnan. Lopputulos näytti oikein hyvältä!

Vaihe 6: Sohvapöydän kasaaminen

Viimeinen vaihe olikin sitten pöydän kasaaminen. Kaikki ruuvit olivat vielä tallella!

Sohvapöydän kasaus

Sohvapöydän tuunaaminen oli aikamoinen projekti, etenkin lakan poistaminen, mutta minusta on ihana antaa kalusteille uusi elämä. Sitä paitsi, keltään ei takuulla löydy samanlaista sohvapöytää!

Ihanaa päivää sinulle! 🥰
– Marjaana

Käy kurkaamassa parhaat löydöt Vallilan sivuilta:
*www.vallila.fi